Kolmas hevostoimintasyksyni on alkamassa. Mikään ennen tätä tekemäni ei ole vaatinut panostusta yhtä monella tasolla, mutta ei myöskään motivoinut yhtä vahvasti. Olen uskaltanut hyvästellä kaupunkilaiselämän ja mennyt kohti asioita, jotka tuntuvat tänään entistäkin tärkeämmiltä.
Paljon pelissä
Jos olet vaihtanut tai tehnyt toista ammattia oman toimen ohella tiedät varmasti, että siirtymävaihe on stressaava. Vaikka kuinka yrittäisi olla itselleen armollinen, ylikuormittuminen on todellinen riski. Ei ole tavatonta, että suurten elämänmuutosten kynnyksellä terveyskin pettää.
Staying alive
Hevostoiminnan harjoittaminen vaatii henkisten valmiuksien lisäksi hyvää fyysistä kuntoa ja käsillä tekemisen taitoa. Kaikkia näitä osa-alueita olen joutunut työstämään yöunienkin kustannuksella, mutta selvinnyt hengissä tähän saakka.
Siinä minua on auttanut lean-ajattelu, eli asiakaslähtöinen näkökulma, jonka pohjalta suunnitellaan pienin mahdollinen tuote tai palvelu, mille on kysyntää. Toki hevoset piti ensin hankkia ja totuttaa uuteen kotiinsa, mihin menikin reilu vuosi. Alkuun käytin myös ulkopuolista talliapua, jotta kroppa ei ottanut elämänmuutoksesta liian suurta osumaa. Se söi tietysti kannattavuutta, mutta sairaloma on yrittäjälle vielä suurempi riski. Hevosia kun ei voi jättää hoitamatta, ja pitkäkaikainen ulkopuolisen avun käyttö on kohdallani mahdotonta.
Yrittäjän ei tarvitse puurtaa yksin
Olen nöyrästi vastaanottanut kaiken saatavilla olevan avun, mitä saan paljolti kiittää siitä, että olen välttänyt uupumuksen ja pahimmat virheet. Missä omat taidot ovat loppuneet olen kääntynyt muiden hevosalan osaajien puoleen oppien koko ajan lisää.
Ammatillista verkostoa tärkeämpää on kuitenkin ollut läheisten ja ystävien tuki. Että on voinut kertoa tuntemuksistaan ja kysyä mielipidettä askarruttavissa asioissa. Tämä apu on ollut täysin korvaamatonta ja avannut monta umpisolmua. Turhaa niitä olisikin pyöritellä päässään, kun kaverilla on hyviä neuvoja tai ainakin näkemystä jaettavanaan.
Ei ole millään lailla noloa myöntää inhimilliset rajansa, päin vastoin! Yksi ammattimaisen toiminnan tunnusmerkeistä on, että osaa sanoa ei silloin, kun oma jaksaminen tai osaaminen loppuu.
Jotta apua kehtaisi pyytää, on muistettava myös ylläpitää luotettavaa turvaverkostoa. Vastavuoroisuus unohtuu nykyisin helposti yksilökeskeisessä kulttuurissa. Tehkäämme toiselle niin kuin toivomme itsellemme tehtävän!
Yhteiset hetket vahvistavat
Hevosyrittäjän lähin apu ja tuki on tyypillisesti oma puoliso, joka hänkin voi uupua. Näin etenkin jos puolisolta vaaditaan panostusta vapaa-aikana, jolloin hänen pitäisi latautua omiin töihinsä. Kiitoksen sanat ja teot voivat puolin ja toisin kiireessä unohtua ja suhde kariutua.
En halua menettää rakkainta ihmistäni hevosten vuoksi, niin kuin monelle on käynyt. Siihen kaatuu tavallisesti myös koko hevosyritys. Se olisi kaksinkertainen henkilökohtainen tragedia, mutta olisihan se myös iso sääli, jos tyytyväiset asiakkat joutuisivat etsimään uuden paikan harrastaa tai jäämään kokonaan ilman tarvitsemaansa palvelua.
Venymistä siis tarvitaan suuntaan jos toiseenkin, eli lähimmäisen palvelemista siinä missä voi olla hänelle puolestaan avuksi. Ruuanlaitto ei ole ollut ennen korona-aikaa juurikaan ajankohtaista, mutta viime vuosina olen opetellut valmistamaan monipuolista ruokaa, jonka syömme yhdessä. Minusta tuntuu, että nämä hetket – ja yhteinen huolehtiminen hevostilasta – ovat vahvistaneet tunnesidettämme entisestään. Eikä se ruuanlaitto enää niin vieraalta tunnu. Vanhakin oppii siis uusia temppuja!
Uusin innoin kohti tulevaa
Elämä on ihanaa, syksy on upeaa uudistumisen aikaa. Roolissani ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin rakentajana tunnen oloni kotoisaksi. En sulje pois myöskään käännös- enkä kirjoitustöitä, jos voin palvella niissä sinua. Hyvää syksyä niin käännös- kuin hevosasiakkailleni! – Eeva-Leena Alhos